Keikkailta: Alder Ego
Tue 01 Oct
|Olavin Jazz ry
Jazzliiton kiertyeyhtye Olavin Jazzin keikkailtana Kulttuurikellarilla!


Tapahtuman järjestää
01 Oct 2019, 19:00 – 21:00
Olavin Jazz ry
Lisätietoa
Alder Ego on peloton jazzyhtye. Berliinissä ja Göteborgissa vietettyjen vuosien jälkeen Helsinkiin palannut rumpali ja säveltäjä luotsaa yhtyettään, joka koostuu nuorista improvisaatiolahjakkuuksista.
Alder Ego perustettiin vuonna 2014 syksyllä Joonas Leppäsen sävellysten ympärille. Yhtye julkaisi toisen levynsä II lokakuussa 2018 We Jazz Recordsille. Kakkosalbumi esittelee Leppäsen pohdiskelevaa, mutta intensiivisesti ryöpsähtelevän sävellystyyliä. Musiikki on isojen kokonaisuuksien kamarimusiikkia jazzyhtyeelle, keskinäistä yhtyesoittoa ja vuoropuhelua. Alder Ego polveilee vapaan ilmaisun ja sävelletyn viitekehyksen välissä.
Joonas Leppänen tunnetaan kotimaassa Alder Egon lisäksi parhaiten Big Blue -yhtyeestä. Myös muut bändin muusikot ovat kunnostautuneet viime aikojen keskeisissä "uuden jazzaallon" yhtyeissä: saksofonisti Jarno Tikka soittaa OK:KOssa, trumpetisti Tomi Nikku Bowman Triossa ja Maxxxtetissa, jonka kokoonpanoon kuuluu myös basisti Teemu Åkerblom.
Tomi Nikku (trumpetti)
Jarno Tikka (tenorisaksofoni)
Teemu Åkerblom (kontrabasso)