Näyttely: Rosa Liksom
Fri 16 Aug
|SINFF & Kulttuurikellari
Kellarin ravintolassa Rosa Liksomin maalauksia ja esinekoosteita


Tapahtuman järjestää
16 Aug 2019, 16:00 – 20 Oct 2019, 23:00
SINFF & Kulttuurikellari
Lisätietoa
Kulttuurikellarin syksyssä nähdään Rosa Liksomin maalauksia ja esinekoosteita! Näyttely on osa Savonlinnan kansainvälistä luontoelokuvafestivaalia ja tapahtuman aikana 16.-18.8. Kulttuurikellarin salissa esitetään myös Liksomin lyhytelokuvaa Finlandia - Kansallismaisema.
Rosa Liksom asuu ja työskentelee Helsingissä. Jo vuosikymmenten ajan Liksom on ihastuttanut koti- ja ulkomaista kulttuuria maalauksillaan, kirjoituksillaan, näytelmillään ja videoteoksillaan. Rempseästi rehellinen ja suoraan pohjoisesta tajunnasta ammentava tekijä varttui lapsuutensa pienessä lappilaisessa kyläyhteisössä meänkielisellä alueella. Liksom muutti Helsinkiin vuonna 1977. Hän on opiskellut antropologiaa ja yhteiskuntatieteitä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Moskovassa. Vuodet 1982–86 hän vietti Kristianian vapaakaupungissa Kööpenhaminassa, kunnes suuntasi vuonna 1986 tutkimusmatkalle Siperiaan ja Mongoliaan. Pari vuotta myöhemmin Liksom matkusti kommunistiseen Kiinaan ja sen jälkeen Austiniin Texasiin, mutta sittemmin viihtynyt kuitenkin pysyvämmin Helsingissä. Kirjallisten teosten lisäksi Rosa Liksom on maalannut ja tehnyt lyhytelokuvia vuodesta 1985. Lisäksi hän on tehnyt sarjakuvia, värityskirjan ja lastenkirjoja.
Näyttely avoinna Kulttuurikellarin ravintolassa 20. lokakuuta saakka ti-to 16-23, pe-la 16-01 sekä aina tapahtumien aikana. Avajaiset lauantaina 17.8. klo…