top of page

RIISUTTU (1)

Mon, 21 Jun

|

Halla-Tuulia Hartikainen

Halla-Tuulia Hartikaisen esikoisnäyttely Riisuttu on kaunis katsaus mielen pimeisiin syvyyksiin.

Takaisin etusivulle
Palaa
RIISUTTU  (1)
RIISUTTU  (1)

Tapahtuman järjestää

21 Jun 2021, 16:00 – 20:00 EEST

Halla-Tuulia Hartikainen

Lisätietoa

Näyttely käsittelee henkilökohtaisia kokemuksia ja taistelua mielenterveyden ja kehonkuvan kanssa. Joensuussa asuva nuori taiteilija valmistui Savonlinnan taidelukion kuvataidelinjalta v. 2019 ja työskenteli sen jälkeen Kulttuurikellarin ravintolassa.

-Näyttely kertoo siitä, millaista on nousta pohjalta ja mikä sinne päätymiseen on johtanut. Mutta myös siitä, että itsensä voi löytää uudelleen ja kuinka iso merkitys läheisten tuella on. Riisun itseni maalausten kautta verhoista, joiden taakse ennen piilouduin, kertoo Hartikainen.

-Viimeisen kuluneen vuoden aikana olen löytänyt uudelleen paitsi itseni, myös kykyni luoda taidetta suoraan sydämestä. Taide on keino ilmaista itseäni, ja toivon että jokainen voi löytää niistä palan itseään. Mutta ennen kaikkea toivon, että taiteeni herättää tunteita katsojassaan. Näyttely pohjautuu vahvasti tunteisiin ja tunteista saa ja pitää puhua.

Halla-Tuulia Hartikaisen tukahtunut luovuus pääsi valloilleen pysäyttävän elämänmuutoksen kautta. Taide toimi terapeuttisena ja puhdistavana keinona käsitellä omia tuntemuksia. Herkät maalaukset käsittelevät vaikeita aiheita ja rajujakin kokemuksia. Töissä on käytetty vesiliukoisia akryylivärejä.

-Peilaan itseäni usein teoksiin, sekä maalaan omakuvia, koska maalaaminen on tapa tarkastella itseäni ja kehittää minäkuvaani. Se on kiehtova tapa nähdä itsensä ikään kuin muiden silmin. Kulttuurikellari on minulle rakas paikka, joten on hienoa, että ensimmäinen näyttelyni pidetään juuri siellä, pohtii taiteilija.

Halla-Tuulia Hartikaisen näyttely Riisuttu Savonlinnan Kulttuurikellarilla 2.3.–27.6. Näyttely on avoinna Kellarin ravintolan aukioloaikoina ti–la 16–22 (23).

Jaa tapahtuma

bottom of page