Savonlinna herää kesään!
Sat 06 Jun
|Suvi Salmenkivi
Nopeasti syntynyt kaupunkitapahtuma herättää Savonlinnan ihmeiden kesään, esityksiä Kulttuurikellarilla klo 14-20


Tapahtuman järjestää
06 Jun 2020, 14:00 – 20:00
Suvi Salmenkivi
Lisätietoa
Herätetään yhdessä Savonlinna ihmeiden kesään 2020!
Lauantaina 6.6. klo 10 - 20 jokainen voi järjestää pienimuotoisia tapahtumia eri puolilla Savonlinnan kaupunkia, myös lähiöissä, rajoituksia ja suosituksia noudattaen, iloa tuottaen. Yleisöksi riittää yksi ihminen.
Voit laulaa, soittaa, maalata, jonglöörata, kävellä käsilläsi, tehdä saippuakuplia, järjestää lapsille ohjelmaa – mitä vain mikä tuntuu sinulle omimmalta. Esiintymispaikoiksi käyvät vaikka pihat ja parvekkeet, puistot, bussipysäkit, rantakalliot, laiturit, ravintoloiden terassit, kirkot, sillat, laivat, hautausmaat ja veneet.
Kutsu väkeä mukaan ja levitä sanaa! Tapahtumassa otetaan huomioon turvaetäisyydet ja muut suositukset. Tapahtumia suositellaan järjestettäviksi ulkotiloissa. Kulttuurikellarilla kulkureitteihin saattaa olla erityisjärjestelyitä esim. saliin.
PÄIVÄN OHJELMAA JA AIKATAULUJA (aikataulu päivittyy)
Tapahtuman kellonajat ovat noin aikoja, sillä muun muassa paikkojen desinfiointi tapahtuman aikana voi muuttaa aikatauluja.


