la 15. elok. | Savonlinnan Uusi Taidemuseo

Elokuun elokuvissa: Jari Halonen

Unohtumattomien kulttielokuvien ohjaaja Jari Halonen vierailee Savonlinnassa. Vierailun yhteydessä Kellarilla esitetään kaksi Halosen elokuvaa; ohjaajan esikoiselokuva Back to the USSR – takaisin Ryssiin ja viimeisin Kalevala – Uusi aika.
Takaisin etusivulle
Elokuun elokuvissa: Jari Halonen

Tapahtuman järjestää

15. elok. 2020 klo 12.00 – 16.00
Savonlinnan Uusi Taidemuseo

Lisätietoa

Savonlinnan palvojat ja Savonlinnan uusi taidemuseo esittää: elokuun elokuvissa Jari Halonen!

Jari Halosen persoonallinen esikoiselokuva Back to the USSR kuvaa kommunistisen aatemaailman kuolinkamppailua Neuvostoliiton romahduttua. Turkkamaista metodia hyödyntävä elokuva on kavalkadi toinen toistaan oudompia näkyjä vampyyri-Leninistä lähtien. Halosen Kalevala on sekin omannäköisensä tulkinta Suomesta. Aikojen alusta nykypäivään harppova kertomus avaa Halosen näkemystä pyhyydestä ja sitä kohti siirtymisestä.

Värikkäitä ja mielipiteitä jakavia elokuvia ohjannut Halonen kertoo näytösten yhteydessä elokuviensa taustoista ja vastaa myös yleisön kysymyksiin.

Elokuvien jälkeen Halosen musiikkiprojekti Pyhä Asetus esiintyy Kulttuurikellarin ravintolassa. Tapahtuman järjestelyistä vastaavan Savonlinnan Uuden Taidemuseon aiemmin suunniteltu kattaus jouduttiin peruuttamaan poikkeusolosuhteiden vuoksi. Halosen vierailu saatiin kuitenkin onneksemme toteutettua. Lisäksi alkusyksyllä järjestetään Poikkeustila -aiheinen, pääasiassa valokuviin keskittyvän näyttely. Taidemuseo järjestetään täydessä uljaudessaan jälleen vuonna 2021.

Vapaa pääsy

Jaa tapahtuma