Kielletty! Musiikkiklubi - vieraana Jaakko Pitkänen
to 12. toukok.
|Mikkelin kesäyliopisto & Kulttuurikellari
–KELLARIFESTIVAALI– Kielletty! klubeilla sananvapauden, sensuurin ja ihmisoikeuksien näkökulmat siirtyvät klubi-illan kontekstiin taiteen keinoin. Kaikki klubi-illat ovat maksuttomia.
Paikka & aika
12. toukok. 2022 klo 18.00
Mikkelin kesäyliopisto & Kulttuurikellari
Tietoa tapahtumasta
TAPAHTUMA ON OSA KELLARIFESTIVAALIA 30.4. - 28.5.2022
Musiikilla on ollut kautta vuosisatojen tärkeä paikkansa eri kulttuurien sisällä. Ei ole kulttuuria eikä kansakuntaa ilman musiikkia. Musiikki on ollut myös usein valtakoneiston väline tai vastarintaliikkeiden keino tuoda ajatuksiaan esille.
Tietyt kappaleet eivät aina kaikkia ole miellyttäneet ja ne ovat joutuneet erilaisten sensurointitoimenpiteiden kohteeksi. Sensurointi ei ole ollut kuitenkaan aina poliittista, syynä on voinut olla muun muassa alatyylisyys, mielipiteiden loukkaaminen, uskonnolliset syyt tai vain yksinkertaisesti huono esitys.
Näistä ”kielletyistä” lauluista muusikko Jaakko Pitkänen kertoo sanoin, esimerkein ja esityksin Kielletty! musiikkiklubi-illoissa.
Tapahtuman järjestää Mikkelin kesäyliopisto yhteistyössä Savonlinnan kulttuurikellari ry:n ja Pieksämäen Seutuopiston kanssa. Kyseessä on Etelä-Savon kulttuurirahaston ideaan perustuva ja rahoittama tapahtumakokonaisuus.
Esitykset Pe 6.5. klo 18 Pieksämäen Poleenissa, Savontie 13 Pieksämäki
To 12.5. klo 18 Savonlinnan Kulttuurikellarilla, Olavinkatu 34
Ti 17.5. klo 18 Mikkelin teatterin Teatteriklubilla, Savilahdenkatu 11