Avoinna tapahtumien
yhteydessä myös muulloin
Olavin Jazz – Quartet Ajaton –” Early Music in the Latest Way”
la 14.1.
|Olavin Jazz ry
Quartet Ajaton: Mia Simanainen (laulu), Henrik Sandås (bandoneón), Kari Ikonen (Moog syntetisaattori), Aino Juutilainen (sello).


Paikka & aika
14.1.2023 klo 19.00
Olavin Jazz ry
Tietoa tapahtumasta
Omalaatuisen Quartet Ajaton -yhtyeen eri puolille Suomea ja viroon ulottuva kiertue on yhteistuotanto Suomen Jazzliiton kanssa ja se toteutetaan ’Suomen Jazzliiton hiilineutraali kiertuemalli’ -hankkeen puitteissa pilottikiertueena. Lisätietoja: www.kestavamusiikki.net.
Yhtyeen instrumentaatio on alusta asti herättänyt ihastusta ja ihmetystä, ja se onkin maailmassa ainut laatuaan. Muusikoiden taustat ulottuvat poikkeuksellisen laajalle: jazzmusiikista barokkiin, argentiinalaisesta tangosta nykymusiikkiin, improvisointiin ja kaiken maailman kokeiluun. Kvartetti on löytöretkeillyt yhdessä jo kahdeksan vuoden ajan ja inspiroinut musiikillaan kuulijoita Suomen lisäksi Englannissa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä.
Quartet Ajaton matkailee nimensä mukaisesti myös ajassa ja tuottaa kekseliäitä versioita eri aikakausien musiikista. Yhtyeen Toinen albumi Early Music in the Latest Way (Alba Records 2020) sisältää renessanssi- ja barokkiajan sävellyksiä! Nokkelasti laaditut sovitukset tulkitaan rohkean ylellisesti: kuulija upotetaan kirpakoihin jazzharmonioihin ja kypsänkukkeisiin improvisaatioihin. Runsaat soinnilliset sävyt sekä ovelasti kuplivat rytmit viimeistelevät syväsukelluksen - tai avaruusmatkan.
”Tämän yhtyeen musiikista voi nauttia niin tavan tolliainen kuin valistunut musiikintuntijakin - kiertueohjelmassa on jälleen luvassa makoisia…